Kalevala / Калевала. Элиас ЛённротЧитать онлайн книгу.

      tietomiesten tienohilla."

      Siitä seppo Ilmarinen

      sanan virkkoi, noin nimesi:

      "Oi sie vanha Väinämöinen,

      tietäjä iän-ikuinen!

      Mitä lausut matkoiltasi

      tultua kotituville?"

      Virkki vanha Väinämöinen:

      "Äijä on mulla lausumista:

      onp' on neiti Pohjolassa,

      impi kylmässä kylässä,

      jok' ei suostu sulhosihin,

      mielly miehi'in hyvihin.

      Kiitti puoli Pohjan maata,

      kun onpi kovin korea:

      kuuhut paistoi kulmaluilta,

      päivä rinnoilta risotti,

      otavainen olkapäiltä,

      seitsentähtinen selältä.

      "Sinä, seppo Ilmarinen,

      takoja iän-ikuinen,

      lähe neittä noutamahan,

      päätä kassa katsomahan!

      Kun saatat takoa sammon,

      kirjokannen kirjaella,

      niin saat neion palkastasi,

      työstäsi tytön ihanan."

      Sanoi seppo Ilmarinen:

      "Ohoh vanha Väinämöinen!

      Joko sie minun lupasit

      pimeähän Pohjolahan

      oman pääsi päästimeksi,

      itsesi lunastimeksi?

      En sinä pitkänä ikänä,

      kuuna kullan valkeana

      lähe Pohjolan tuville,

      Sariolan salvoksille,

      miesten syöjille sijoille,

      urosten upottajille."

      Siitä vanha Väinämöinen

      itse tuon sanoiksi virkki:

      "Viel' on kumma toinen kumma:

      onp' on kuusi kukkalatva,

      kukkalatva, kultalehvä

      Osmon pellon pientarella;

      kuuhut latvassa kumotti,

      oksilla otava seisoi."

      Sanoi seppo Ilmarinen:

      "En usko toeksi tuota,

      kun en käyne katsomahan,

      nähne näillä silmilläni."

      Sanoi vanha Väinämöinen:

      "Kun et usko kuitenkana,

      lähtekämme katsomahan,

      onko totta vai valetta!"

      Lähettihin katsomahan

      tuota kuusta kukkapäätä,

      yksi vanha Väinämöinen,

      toinen seppo Ilmarinen.

      Sitte tuonne tultuansa

      Osmon pellon pientarelle

      seppo seisovi likellä,

      uutta kuusta kummeksivi,

      kun oli oksilla otava,

      kuuhut kuusen latvasessa.

      Siinä vanha Väinämöinen

      itse tuon sanoiksi virkki:

      "Nyt sinä, seppo veikkoseni,

      nouse kuuta noutamahan,

      otavaista ottamahan

      kultalatva-kuusosesta!"

      Siitä seppo Ilmarinen

      nousi puuhun korkealle,

      ylähäksi taivahalle,

      nousi kuuta noutamahan,

      otavaista ottamahan

      kultalatva-kuusosesta.

      Virkki kuusi kukkalatva,

      lausui lakkapää petäjä:

      "Voipa miestä mieletöintä,

      äkkioutoa urosta!

      Nousit, outo, oksilleni,

      lapsen-mieli, latvahani

      kuvakuun on nouantahan,

      valetähtyen varahan!"

      Silloin vanha Väinämöinen

      lauloa hyrähtelevi:

      lauloi tuulen tuppurihin,

      ilman raivohon rakenti;

      sanovi sanalla tuolla,

      lausui tuolla lausehella:

      "Ota, tuuli, purtehesi,

      ahava, venosehesi

      vieä vieretelläksesi

      pimeähän Pohjolahan!"

      Nousi tuuli tuppurihin,

      ilma raivohon rakentui,

      otti seppo Ilmarisen

      vieä viiletelläksensä

      pimeähän Pohjolahan,

      summahan Sariolahan.

      Siinä seppo Ilmarinen

      jopa kulki jotta joutui!

      Kulki tuulen tietä myöten,

      ahavan ratoa myöten,

      yli kuun, alatse päivän,

      otavaisten olkapäitse;

      päätyi Pohjolan pihalle,

      Sariolan saunatielle,

      eikä häntä koirat kuullut

      eikä haukkujat havainnut.

      Louhi, Pohjolan emäntä,

      Pohjan akka harvahammas

      tuop' on päätyvi pihalle.

      Itse ennätti sanoa:

      "Mi sinä lienet miehiäsi

      ja kuka urohiasi?

      Tulit tänne tuulen tietä,

      ahavan rekiratoa,

      eikä koirat kohti hauku,

      villahännät virkkaele!"

      Sanoi seppo Ilmarinen:

      "En mä tänne tullutkana

      kylän koirien kuluiksi,

      villahäntien vihoiksi,

      näillen ouoillen oville,

      veräjille vierahille."

      Siitä Pohjolan emäntä

      tutkaeli tullehelta:

      "Oletko tullut tuntemahan,

      kuulemahan, tietämähän

      tuota seppo Ilmarista,

      takojata taitavinta?

      Jo on viikon vuotettuna

      sekä kauan kaivattuna

      näille Pohjolan perille

      uuen sammon laaintahan."

      Se on seppo Ilmarinen

      sanan virkkoi, noin nimesi:

      "Lienen tullut tuntemahan

      tuon on seppo Ilmarisen,

      kun olen itse Ilmarinen,

      itse taitava takoja."

      Louhi, Pohjolan emäntä,

      Pohjan akka harvahammas,

      pian pistihe tupahan,

      sanovi sanalla tuolla:

      "Neityeni