Viidakkopoika. Rudyard KiplingЧитать онлайн книгу.
tässä…"
"On Bagheera", täydensi musta pantteri, ja hänen leukansa sulkeutuivat loksahtaen, sillä hän ei luottanut nöyristymiseen. "Pula on tällainen, Kaa: nuo pähkinänvarkaat ja palmunlehtien rääpijät ovat ryöstäneet mukaansa ihmisenpenikkamme, josta kenties olet kuullut puhuttavan."
"Minulle kertoi uutisena Sahi (hänen piikkinsä saavat hänet tungettelevaksi) ihmisenpenikasta, joka otettiin susilaumaan, mutta minä en uskonut. Sahi on tulvillaan puoleksi kuultuja ja ylen kehnosti kerrottuja tarinoita."
"Mutta tämä on totta. Ei ole ollut toista niin verratonta ihmisenpenikkaa", vakuutti Baloo. "Parhain ja viisain ja rohkein kaikista ihmisenpenikoista – oma oppilaani, joka kohottaa Baloon nimen kuuluisaksi kautta kaikkien viidakkojen; ja sitäpaitsi, minä – me – rakastamme häntä, Kaa."
"Ts! Ts!" sanoi Kaa, heiluttaen päätään edestakaisin. "Minäkin olen tiennyt mitä rakkaus on. Voisinpa jutella tarinoita, jotka – "
"Jotka oikean kiitoksen saadakseen tarvitsevat seestä yötä, kun kaikki olemme nauttineet runsaan aterian", tokaisi Bagheera. "Ihmisenpenikkamme on nyt bandar-login käsissä, ja me tiedämme, että kaikesta viidakon väestä ne pelkäävät ainoastaan Kaata."
"Ne pelkäävät ainoastaan minua. Syytäpä onkin", vastasi Kaa. "Lörppöjä, hassuja, turhamaisia – turhamaisia, hassuja ja lörppöjä ovat apinat. Mutta ihmiskapine ei joudu hyvän jäljille niiden käsissä. Ne väsyvät poimimistansa pähkinöistä ja karistelevat ne alas. Ne kantavat karahkaa puolen päivää ja aikovat tehdä sillä suurtöitä, ja sitten ne katkaista ritkauttavat sen keskeltä poikki. Eipä kannata kadehtia tuota ihmiskapinetta. Minuakin ne nimittivät – keltaiseksi kalaksiko?"
"Madoksi – madoksi – maan madoksi", selitteli Bagheera, "ja moneksi muuksikin, mitä en tässä kerrata kehtaa".
"Meidän täytyy muistuttaa niitä puhumaan hyvää herrastansa. Aaa-ssp! Meidän tulee avittaa niiden haihattelevaa muistia. No, minne ne penikan kanssa läksivät?"
"Viidakko yksin tietää. Auringonlaskua kohti, luulen", virkkoi Baloo:
"Olimme arvelleet sinun sen tietävän, Kaa."
"Minun? Mitenkä? Minä korjaan niitä sikäli kuin tielleni sattuvat, mutta minä en metsästele bandar-logia enkä sammakoita – tai lätäkön vihreätä kuortakaan sen paremmin. Hsss!"
"Ylös, ylös! Ylös, ylös! Hilloo! Illoo! Illoo, kurkista ylös, Seeoneen susilauman Baloo!"
Baloo vilkaisi ylös nähdäkseen mistä ääni tuli, ja Chil sääksi se siellä viiletteli alas auringon kimmellellessä siipien röyhistyneillä reunoilla. Chilin lepoaika läheni, hänen haihateltuaan pitkin viidakkoa etsimässä karhua, jonka sankka lehvistö oli kätkenyt.
"Mikä asiana?" kysyi Baloo.
"Olen nähnyt Mowglin bandar-login seassa. Hän pyysi minua sanomaan teille. Minä tähystelin. Bandar-log on vienyt hänet tuolle puolle virtaa apinakaupunkiin – Kylmiin Sijoihin. Ne voivat viivähtää siellä yön, taikka kymmenen yötä, taikka tunnin. Olen käskenyt yökköjä pitämään silmällä pimeän ajan. Se viesti minulla. Saalista saakaa, te kaikki siellä alhaalla!"
"Täyteen ahdettu kita ja sikeä uni sinulle, Chil", huusi Bagheera. "Muistanpa sinua ensi tapossani ja siirrän sivuun yksistään sinua varten pään – sinä sääksistä parahin!"
"Eipä mitään. Eipä mitään. Pojalla oli tietäjäsana. En mahtanut vähempää", ja Chil kieriskeli taas ylös vartiopaikalleen.
"Hän ei ole unohtanut käyttää kieltänsä", riemuitsi Baloo ylpeästi naurahtaen. "Että niin nuori muistaakin yksinpä lintujen tietäjäsanan häntä roikoteltaessa pitkin puiden latvoja!"
"Hanakasti sen häneen taoit", huomautti Bagheera. "Mutta minä olen hänestä ylpeä, ja nyt on meidän porhallettava Kylmiin Sijoihin."
He kaikki tiesivät missä se paikka oli, mutta harvatpa viidakon asujaimet siellä käväisivät, sillä Kylmät Sijat oli annettu nimeksi vanhalle hylätylle kaupungille, joka oli unohtunut ja hautautunut viidakkoon, ja pedot harvoin käyttävät ihmisten aikoinaan asumaa paikkaa. Metsäsika kyllä, mutta metsästäjäheimot eivät. Asuivathan siellä sitä paitsi apinat, mikäli niiden voitiin sanoa missään asuvan, joten mikään arvostaan pitävä eläin ei lähestynyt silmänkantaman päähän muulloin kuin poudan hätyytellessä, jolloin puolittain rapistuneissa säiliöissä norui vettä.
"Puolen yön matka – täydellä vauhdilla", arvioitsi Bagheera, ja Baloo sai peräti totisen katsannon.
"Samoan niin nopeasti kuin voin", lupasi hän apeana.
"Emme me sinua uskalla odotella. Talsi perässä, Baloo. Meidän on pistettävä pikajuoksuksi – Kaan ja minun."
"Olipa jalat taikka ei, kyllä minä neljän koipesi rinnalla pysyn", huomautti Kaa lyhyeen. Baloo ponnistausi hoppuisaan lähtöön, mutta jäi huohottaen istumaan, ja niinpä he jättivät hänet hölköttämään perässä, Bagheeran taivaltaessa nopeaa pantterin loikkailua. Kaa ei hiiskahtanut sanaakaan, mutta niin vinhasti kuin Bagheera kiitikin, tasalla pysyi python-jättiläinen. Heidän saapuessaan eräälle vuoripurolle ehätti Bagheera edelle, hän kun ponnahti ylitse, jättäen Kaan uimaan pää ja kaksi jalkaa kaulaa ylhäällä vedestä, mutta tasaisella maalla Kaa peri häviönsä takaisin.
"Vapahduksenani olleen murretun lukon kautta", hönkäisi Bagheera iltahämärissä, "hidas et sinä ole tien katkaisijaksi!"
"Nälkä on!" vastasi Kaa. "Ja haukkuivathan ne minua täplikkääksi sammakoksi."
"Madoksi – maan madoksi, vieläpä keltaiseksi."
"Yhtä kaikki. Rientäkäämme!" Ja Kaa näytti lakaisevan maata, vakailla silmillään löytäen lyhyimmän tien ja sillä pysytellen.
Eivät Kylmissä Sijoissa apinat ollenkaan ajatelleet Mowglin ystäviä. Ne olivat tuoneet pojan Hävinneeseen Kaupunkiin ja ilakoivat aika lailla urotyönsä innossa. Mowgli ei ollut kertaakaan elämässään ennen nähnyt intialaista kaupunkia, ja raunioiksikin luhistuneena tämä näytti ylen ihmeelliseltä ja komealta. Ammoisina aikoina oli joku kuningas sen rakennuttanut matalahkolle kunnaalle. Vielä erotti kivetyt viertotiet, jotka ylös rinnettä johtivat sortuneille porteille; näiden jälkinä olivat kuluneisiin, ruostuneisiin saranoihin takertuneet puunsälöt. Puita oli versonut muureihin, näiden harjat sortuneet, ja muuritornien ikkunoista venyi tuuheina tukkuina köynnöskasveja.
Kunnaan laella oli iso katoton palatsi. Pihattojen ja suihkulähteiden marmori oli rakoillut, punaisen ja vihreän kirjavaksi painunut, ja kuninkaan elefanttitarhain mukulakiviäkin oli rikkaruoho ja rehottamaan päässyt vesaikko nostatellut ja siirrellyt. Palatsista avautui näköalaksi rivittäin katottomia taloja, jotka näyttivät tyhjiltä mehiläiskeoilta; muodoton kivimöhkäle, joka oli ollut epäjumalana neljän tien risteyksessä; yleisinä kaivoina aikoinaan palvelleet kadunkulmien kuopat, ja temppelien halkeilleet kuvut, joiden aukoissa villi viikunapuu versoi.
Apinat nimittivät paikkaa kaupungiksensa ja olivat halveksivinaan viidakon väkeä syystä että näiden asuntona oli metsä. Eivätkä ne kuitenkaan tienneet, mihin tarkoitukseen mikin talo oli rakennettu ja mihin niitä käytettäisiin. Niillä oli tapana kasautua kehiksi kuninkaan neuvostosaliin, penkoen kirppuja ja ollen mukamas ihmisiä; tai juoksennella katottomissa taloissa keräilemässä laastinkappaleita ja muita leluja, ja unohtaa minne olivat ne piilottaneet, ja tapella ja kirkua isoin joukoin töyttien toisiansa, ja sitten hajautua karkeloimaan kuninkaan puutarhan penkereillä, missä ravistelivat ruusupensaita ja oranssipuita vallattomuuksissaan nähdäkseen hedelmien ja kukkien varisevan. Ne tutkivat kaikkia palatsin käytäviä ja pimeitä sokkeloita sekä noita satoja pikku hökkeleitä, mutta eivät milloinkaan muistaneet mitä olivat nähneet ja mitä eivät; ja kuljeksivat yksitellen ja kaksittain tai parvittain, toinen toisillensa hokien tekevänsä mitä ihmisetkin. Ne joivat säiliöistä ja myllersivät veden mutaiseksi, ja riitelivät sitten siitä, kunnes säntäsivät liutana liikkeelle ja hoilailivat: "Ei ole viidakossa niin viisasta ja hyvää ja taitavaa ja voimakasta ja säveää kuin