Эротические рассказы

Kihlautuneet. Alessandro ManzoniЧитать онлайн книгу.

Kihlautuneet - Alessandro Manzoni


Скачать книгу
Aatelismies lähestyi Cristoforo ystäväämme, joka hankki lähtöä, ja sanoi hänelle:

      – Veliseni, nauttikaa jotain; antakaa minulle tämä ystävyydenosoitus.

      Ja hän tarjosi hänelle ennen kuin kellekään toiselle; mutta munkki vetäytyi syrjään osoittaen jonkunmoista sydämellistä vaatimattomuutta:

      – Tällaiset seikat, hän virkkoi, eivät enää ole minua varten, mutta en suinkaan tahdo kieltäytyä vastaanottamasta antimianne. Olen juuri matkaan lähdössä. Suvaitkaa käskeä, että minulle annetaan leipä, jotta voin sanoa nauttineeni vieraanvaraisuuttanne, syöneeni teidän leipäänne ja saaneeni todisteen anteeksiannostanne.

      Liikutettuna aatelismies käski, että näin oli tehtävä. Ja kiireisesti tuli juhlapukuinen palvelija kantaen hopeatarjottimella leipää, jonka tarjosi munkille; tämä otti sen, kiitti ja pisti sen koriinsa. Sitten hän pyysi saada poistua; ja uudelleen syleiltyään talon isäntää ja kaikkia niitä, jotka ollen hänen läheisyydessään hetkeksi saivat hänet valtoihinsa, hän vaivoin pääsi heistä erille. Vielä eteisessäkin hänen oli vaikea tempautua irti palvelijoista jopa palkkalaisrosvoista, jotka suutelivat hänen kaapunsa helmaa, nuoravyötään ja päähinettään. Ja häntä saatettiin kadulle kuin riemukulussa, ja kansanjoukko seurasi häntä kaupungin portille asti; hän astui siitä ulos, alkaen jalkamatkansa alokkaantoimensa päämäärää kohti.

      Surmatun veli ja sukulaiset, jotka olivat odottaneet saavansa kokea sinä päivänä ylpeyden tuottamaa surullista tyydytystä, olivat nyt päinvastoin täynnä anteeksiannon ja hyväntahtoisuuden nostamaa selkeätä iloa. Koolla oleva seura jäi vielä hetkeksi keskustelemaan, tehden sen hilpeämielisesti ja tavattoman sydämellisesti sekä kosketellen aiheita, joita ei kukaan ollut odottanut sinne tullessaan. Ei puhuttu saadusta hyvityksestä, kostetusta solvauksesta, voitetuista vastuksista, vaan sen sijaan luostarinalokkaan ylistäminen, sovinto ja leppeys olivat puheenaiheina. Muuan läsnäolijoista, joka muuten olisi viidennenkymmenennen kerran kertonut miten hänen isänsä, kreivi Muzio, oli osannut tuossa kuuluisassa yhteentörmäyksessä saada vaikenemaan tuon kaikkein tunteman suurkerskurin, markiisi Stanislaon, puhui nyt sen asemesta erään useita vuosia sitten kuolleen munkki Simonen katumuksenteoista ja kärsivällisyydestä.

      Vieraiden lähdettyä isäntä, yhä vielä mielenliikutuksen valtaamana, ihmetellen muisteli mitä oli kuullut ja mitä itse oli sanonut; ja hän mutisi itsekseen:

      – Lempo vie, tuo munkki! (pidämme velvollisuutenamme tarkoin mainita hänen sanansa), lempo vieköön! Jos hän olisi ollut vielä jonkun hetken siinä polvillaan, niin vähällä olisin minä pyytänyt häneltä anteeksi, että hän surmasi veljeni!

      Historiallinen lähteemme huomauttaa nimenomaan että tuo aatelismies tästä päivästä alkaen ei enää ollut niin raju, vaan että hän muuttui sävyisämmäksi.

      Isä Cristoforo astui edelleen, mielessään sellainen lohdutuksen tunne, jota hän ei ollut kokenut tuon hirvittävän päivän jälkeen, minkä hyvittämiselle koko hänen elämänsä oli oleva omistettu. Sitä vaiteliaisuutta, mikä oli määrätty alokkaille, hän vaikeudetta noudatti, hän kun oli kokonaan vajonnut miettimään niitä vaivoja, puutteita ja nöyryyksiä, mitkä hänellä oli kärsittävänä hyvittäessään rikostaan. Kun hän pysähtyi virkistymään ateriasta erään luostarinsa hyväntekijän luona, hän söi, jonkunmoista hekkumaa tuntien, anteeksiannon leipää. Mutta hän säästi siitä palan ja kätki sen koriinsa, säilyttääkseen sitä ainaisena muistona.

      Ei ole tarkotuksemme kirjoittaa hänen luostarielämänsä historiaa. Mainitsemme ainoastaan että hän aina hyvin halukkaasti ja huolellisesti täytti ne velvollisuudet, jotka hänelle tavallisesti asetettiin, nimittäin saarnaamisen ja kuolevain lohduttamisen; mutta sen ohella hän ei koskaan laiminlyönyt tilaisuutta täyttääkseen kahta muuta velvollisuutta, jotka hän omasta aloitteestaan oli ottanut täyttääkseen ja jotka olivat eripuraisuuksien sovittaminen ja sorrettujen auttaminen. Tähän taipumukseen liittyi, osaksi ja ilman että hän itse sitä huomasi, hänen vanha tapansa ja jäännös sotaisaa uljuutta, joita nöyrtymys ja itsensähillitseminen eivät olleet voineet täydelleen tukehuttaa. Hänen puheensa oli tavallisesti nöyrää ja hiljaista. Mutta kun oli kysymys oikeuden ja totuuden polkemisesta, hänessä oitis leimahti liekkiin entinen kiivaus, johon sekaantui ja jota tasoitti saarnaamisesta johtunut mahtipontisuus ja joka loi hänen puheeseensa erityisen leimansa. Koko hänen käytöksensä ja ulkomuotonsa ilmaisi pitkällistä taistelua, joka hänessä tapahtui hehkuvan ja herkän tunne-elämän välillä toiselta puolen ja vastaisen tahdonvoiman välillä toiselta, mikä jälkimäinen tavallisesti oli voitokas, alati varuillaan ja korkeampien vaikuttimien ja pyrkimysten ohjaama.

      Eräs hänen kanssaveljensä ja ystävänsä, joka hänet hyvin tunsi, oli kerran verrannut häntä noihin luonnollisessa muodossaan liian tunteenvoittoisiin sanoihin, joita muutamat hyvinkin kasvatetut henkilöt, intohimon purkautuessa esiin, lausuvat typistämällä niitä tai muuttamalla jonkun kirjaimen, sanoja, jotka näin muutettuinakin muistuttavat alkuperäistä pontevuuttaan.

      Jos joku tuntematon naisparka, ollen samanlaisessa surullisessa asemassa kuin Lucia, olisi vedonnut isä Cristoforon apuun, tämä olisi viipymättä rientänyt apuun. Kun nyt oli kysymys Luciasta, hän kiiruhti askeleitaan kahta joutuisammin, hän kun tunsi ja ihaili tämän naisen viattomuutta; ja hän oli jo väristen ajatellut Lucian vaaroja, tuntien pyhää paheksumista sen häpeällisen vainon johdosta, jonka alaiseksi tuo nainen oli joutunut. Tämän lisäksi hänen mieleensä muistui, että hän oli Lucialle parhaana keinona suositellut asian täydellistä salassapitämistä ja alallaanpysymistä, ja hän pelkäsi nyt, että tuo neuvo oli voinut aiheuttaa jotain ikävää. Ja hänen huolehtivaan armeliaisuuteensa, joka oli hänessä ikäänkuin synnynnäinen, liittyi tässä tilaisuudessa tuollainen levoton tunnollisuus, joka usein vaivaa hyviä ihmisiä.

      Mutta kertoessamme isä Cristoforon kohtaloita, hän on saapunut perille ja astunut kynnykselle. Ja molemmat naiset luopuivat kerinpuiden kahvasta, joita he rämykkäästi olivat pyörittäneet, nousivat istuimiltaan ja sanoivat yhteen ääneen:

      – Kas, isä Cristoforo! Olkaa siunattu!

      VIIDES LUKU

      Isä Cristoforo pysähtyi hetkeksi kynnykselle. Hän oli tuskin luonut katseensa naisiin, kun aivan selvästi huomasi, etteivät hänen aavistuksensa olleet häntä pettäneet. Hänen äänessään oli sellainen kysymyksen levottomuus, joka odottaa surullista vastausta. Hän kohotti partaansa, tehden kevyen päänliikkeen ja sanoi:

      – No miten ovat asiat?

      Lucia vastasi purskahtamalla itkuun. Äiti alkoi pyytää anteeksi, että oli uskaltanut… Mutta munkki lähestyi, istuutui kolmijalkaiselle jakkaralle ja keskeytti kaikki anteeksipyynnöt virkkaen Lucialle:

      – Rauhoittukaa, tyttöparka!.. Ja te, hän sitten sanoi Agneselle, kertokaa minulle, mitä on tapahtunut.

      Kunnon vaimon kertoessa tuota surullista tapausta niin hyvin kuin osasi, munkin kasvojen väri vaihteli moneen kertaan; milloin hän nosti katseensa taivasta kohti, milloin polki jalallaan. Kun kertomus oli lopussa, hän peitti kasvonsa ja huudahti:

      – Taivaan Jumala! Kuinka pitkälle…

      Mutta hän ei päättänyt lausettaan, vaan kääntyi uudelleen naisten puoleen:

      – Ystäväparkani, hän sanoi, Jumala on teitä koetellut, Lucia raukka!

      – Ettehän meitä hylkää, isä? tämä sanoi nyyhkyttäen.

      – Minäkö teidät hylkäisin! hän vastasi. Minkä näköisenä saattaisin Jumalalta anoa jotain, jos olisin teidät hylännyt? Jättää teidät tässä tilassa! Teidät, jotka hän on minulle uskonut. Älkää menettäkö rohkeuttanne: Hän on teitä auttava. Hän näkee kaiken! Hän saattaa välikappaleenaan käyttää niinkin mitätöntä ihmistä kuin minä, tehdäkseen tyhjäksi sellaisen aikeet… Katsokaamme, tuumikaamme mitä voimme tehdä.

      Näin sanottuaan hän nojasi vasemman kyynäspäänsä polveen, kumarsi otsansa käden varaan ja siveli oikealla kädellä partaansa ja leukaansa


Скачать книгу
Яндекс.Метрика