Эротические рассказы

Perth'in kaupungin kaunotar. Вальтер СкоттЧитать онлайн книгу.

Perth'in kaupungin kaunotar - Вальтер Скотт


Скачать книгу
lepoas, ja kavahtakoon itseään se, joka sitä tulisi häiritsemään!"

      "Ei, hyvä, kunnon Heikki, jonka lempeä sydän niin vähän sopii yhteen tuon liian hätäisen käden kanssa, älä nyt enää tänä yönä ryhdy uusiin kahakoihin. Mutta ota kuitenkin lempeimmät kiitokseni, ja niiden kanssa tulkoon sinulle ne rauhalliset ajatukset, joiden sanot minussa asuvan. Huomenna, kun tapaamme toisiamme, vakuutan sinulle kiitollisuutta paremmin – hyvästi!"

      "Hyvästi, sinä sydämeni valtias ja valo!" sanoi seppä, ja oli juuri, astuttuaan Katrin kammarista vievät portaat alas, lähtemäisillään ulos kadulle, koska hanskuri häntä tempasi käsivarresta.

      "Minä olen iloitseva tästä tään-yöllisestä kahakasta", sanoi Simo, "enemmän kuin koskaan olisin luullut voivani iloita teräksen kalskeesta, jos se saattaa tyttäreni täyteen järkeensä ja näyttää hänelle minkä-arvoinen mies sinä olet, Heikki. Pyhä Macgirder auttakoon! Oikeinpa rakastan noita roistoja ja mieleni on paha siitä, että tuo kosija parka ei enää ikinään saa pitää oikeankäden kinnasta. Voi, voi, hän on kaipaava sitä kättään kaikki ikäpäivänsä, varsinkin kun rupeaa kinnasta käteensä vetämään – niin, hän on vasta maksava ainoasti puolet maksut minun ammatilleni. – Vaan, veikkonen, et sinä pääse askeltakaan liikahtamaan talostani tänä yönä", jatkoi hän. "Et sinä niin meiltä pois pääse, poikaseni, sen takaan".

      "Sitä en aiokaan. Minä vaan aion, jos sallitte, vartioida tuolla ulkona kadulla. Saattais tapahtua, että he yrittävät uudestaan".

      "Ja jos niin tapahtuisikin", sanoi Simo, "niin tulee sinun paljoa helpommin torjua ne pois, seisoen täällä huoneen suojassa. Se tappelukeino onkin porvarille soveliain puolustustaistelu muurin takaa. Vahtiessa ja vartioiden me siihen temppuun opimme. Paitsi sitä on nyt niin paljon ihmisiä valveella ja liikkeellä, että me kyllä saamme olla tämän aamun hyvässä turvassa ja rauhassa. Tule siis vaan tänne päin".

      Näin sanoen, hän puoliväkisin vei Heikin siihen kammariin, missä he illallisella olivat olleet ja missä nyt vain palvelija, joka myös oli jalkeilla, samoin kuin muut herättyään yöllisestä metelistä, nyt pian sai valkean viritetyksi.

      "Ja nyt, mun uljas poikaseni", kysyi hanskuri, "millä juomalla nyt tahtoisit juoda isäsi maljaa?"

      Seppä oli koneentapaisesti antanut saattaa itsensä vanhalle lavitsalle hauskasta tammipuusta, ja nyt istui, katsellen tuleen, joka loi punertavaa valoa hänen miehuullisille kasvoillensa. Hän mutisi itseksensä puoli-ääneen: – Hyvä Heikki, kunnon Heikki – Voi, jos hän sentään olisi siihen lisäksi sanonut: Heikki kulta!"

      "Mitä juomia ne on?" nauroi vanha hanskuri. "Minun kellarissani ei kumminkaan semmoisia ole. Mutta, jos Kanarian, tai Gascognen tai Rhein'in viini kelvannee, niin päästäpäs vaan yksi sana suustasi, ja samassa pullollinen kilahtaa edessäsi – eipä muuta".

      "Hartaimmat kiitokset", jatkoi seppä, yhä vielä mietteisinsä vaipuneena; "se on enempi kuin mitä hän koskaan ennen on sanonut minulle – hartaimmat kiitokset – mihin kaikkeen se voinee ylettyä?"

      "Se ylettyy vaikka mihin, venyen kuin kilin nahka, veikkoseni", virkkoi hanskuri, "jos vaan tahdot totella minua ja virkkaa, mitä nyt käsket aamuryypykses".

      "Mitä ikinä te itse tahdotte, isä kulta", vastasi seppä huolimattomasti, ja vaipui jälleen Katrin sanojen punnitsemiseen. "Hän puhui minun lempeästä sydämestäni, mutta samassa myös minun liian hätäisestä kädestäni. Mitä kummaa voisin tehdä, päästäkseni tuosta tappeluhalustani? Taitaispa olla paras hakata poikki oikea käteni ja naulata se kirkon oveen, ettei se enää saattaisi minua häpeään".

      "Käsiä olet jo kyllin lennättänyt maahan yhden yön osaksi", virkkoi ukko hanskuri, tuoden viinipullon pöydälle. "Mitä kummaa sinä noin kiusaat itseäsi, veikkonen? Se tyttö pitäisi sinusta kahta kertaa enemmän, jos hän ei näkisi kuinka hullusti sinä häntä rakastat. Mutta asia ei nyt enää siedä leikkiä. Minä en tahdo että taloni olisi vielä toista kertaa joutumaisillaan aatelisherrain palvelija-hirtehisten murrettavaksi ja ryöstettäväksi, siitä syystä että tytärtäni sanotaan Perth'in Kaunottareksi. Ei, hänen pitää saada tietää, että minä olen hänen isänsä ja että minulla on oikeus vaatia sitä kuuliaisuutta, joka lakikirjassa sekä Jumalan sanassa on käsketty. Minä tahdon että hän tulee sinun vaimokses, mun kultasydäminen poikani – sinun vaimokses, sä rautakoura, ja se pitää saada aikaan, ennen kuin kovin monta viikkoa kerkiää kulua. Kas niin, saas tästä, juodaanpa sinun iloisten häittesi malja, seppä veitikka!"

      Ukko joi suuren pikarin tyhjäksi, ja täytti sen sitten ottopoikaansa varten, joka hitaasti kohotti sen huulilleen, vaan sitten, ennen kuin se niihin oli koskenut, asetti äkkiä takaisin pöydälle, ja pudisteli päätänsä.

      "No, jos et sinä huoli sitä maljaa juoda, enpä tiedä kuka sen sitten joisi", virkkoi Simo. "Mikä nyt on sulla mielessä, sä hupsu poika? Nyt on tässä seikka tapahtunut, joka tavallaan on tytön sinun valtahas saattanut; sillä kaupungin joka nurkassa huudettaisiin 'hyi!' hänelle, jos hän sinulle nyt rukkaset antaisi. Ja tässä minä, hänen isänsä, en ole ainoasti suostuvainen tämän avio-tuuman ensi-alkuiseen troklaukseen, vaan soisinpa vielä että te, niin pian kuin mahdollista, tulisitte yhteen ommelluiksi, niin lujaan kuin neula vuohennahkaa kintaaksi ompelee. Kaikki siis on sinun puolellas – onni, isä ja kaikki muu – vaan sinä yhtähyvin näytät siltä että luulisi sinun olevan tuommoisen onnettoman rakastajan, joista lauluissa lauletaan, tai että pikemmin olet menossa Tay-jokeen kuin tyttöä kosimaan, jonka saat, jos vaan otollisella hetkellä häntä pyydät".

      "Niin, mutta tuo otollinen hetki, isä! Sitähän suuresti epäilen, sattuneeko koskaan sitä silmänräpäystä, jolloin Katri niin paljon vilkahtaisi alas maan ja sen asukkaitten puoleen, että ottaisi kuullakseen minun kaltaiseni raa'an, oppimattoman moukan kosimista. En voi sanoa mistä se tulee, isä – muualla minä kyllä käyn, kaula kenossa, niinkuin muutkin miehet, mutta teidän pyhämäisen tyttärenne seurassa minulta uljuus ja rohkeus kohta raukenee maan matalalle, ja minusta tuntuisi aivan pyhän alttarin ryöstämiseksi, jos minun äkkipäätä onnistuisi saada hänet miellytetyksi minuhun. Hänen ajatuksensa ovat kovin paljon taivaalliset, että niitä kävisi tuhlaaminen mokomaan kuin minä".

      "Tee niinkuin tahdot", vastasi hanskuri. "Eipä minun tyttäreni kosi sinua enempää kuin minäkään – rehellisestä ehdoituksesta ei ole vihastumista. – Vaan jos luulet minun suostuvan noihin tytön hupsuihin luostarituumihin, niin sanon sulle nyt, etten niitä ikinä ota korviini. Kyllähän minä rakastan ja kunnioitan kirkkoa", jatkoi hän, ristien silmänsä. "Maksanhan minä kaikki sen saatavat rehellisesti ja mielelläni. Kymmenekset ja vaivaismaksut, viinirahat ja vaksirahat, kaikki suoritan papeille niin tarkkaan kuin suinkin joku minun varaiseni mies Perth'issä. Mutta en henno antaa kirkon omaksi tätä yhtä ja ainoata karitsaa, joka minulla on maailmassa. Hänen äitinsä oli minun rakkaimpani maan päällä, ja on nyt enkelinä taivaassa. Katri on ainoa minulle jäänyt muistiainen siitä, mikä minulta on mennyt; ja jos hän on menevä luostariin, se tapahtukoon silloin kun nämät vanhat silmät on umpeen menneet, vaan ei ennen. – Mutta mitä sinuun tulee, seppä veikkoseni, saat tietysti tehdä miten sinusta paraimmalle näyttää. En minä väkisin työnnä vaimoa sun syliisi, sen takaan".

      "No, nyt te taas taotte rautaa kovin kiivaasti", virkkoi Heikki. "Semmoinenhan aina on loppu puheistanne, te kun äistytte minuun siitä, etten tee tekoa, joka saattaisi minut onnellisimmaksi koko maailmassa, jos se olisi mahdollinen tehdä. Lävistäköön terävin väkipuukko kaikista, jotka ikinä olen takonut nyt tässä silmänräpäyksessä sydämeni, jos siinä sydämessä on edes pienin palanen enemmän minun omani kuin teidän tyttärenne oma. Vaan mitäs minä tekisin? En voi ruveta ajattelemaan häntä vahvemmaksi tai itseäni paremmaksi kuin mitä me todentodella olemme; ja se teko, joka teistä niin helpolta ja varmalta näyttää, on minun mielestäni yhtä vaikea, kuin jos minun tulisi takoa teräshaarniska pellavankuiduista. – Mutta saakaas tästä nyt, isä", lisäsi hän iloisemmalla äänellä; "ja juodaan nyt myös minun ihanan pyhäinneitsyeni ja Valentineni malja, sillä siksihän toki, toivon ma, hän on rupeeva tämän vuoden ajaksi. Ja nyt en huoli


Скачать книгу
Яндекс.Метрика