Nigelin vaiheet. Вальтер СкоттЧитать онлайн книгу.
tarvitsevan enemmän ja parempaa neuvoa kuin hän itse kykenee antamaan, ja osaa myös löytää sitä heille. Sinun pitää vain lepyttää sydämesi, kaunokaiseni, ja sanoa minulle, mistä olet suruinen. Kyllä Ursula-emäntä pitää paranteesta huolen."
"Ei, jos niin viisas olet, muori Ursula", vastasi tyttö, "niin voit arvata huoleni minun sitä kertomattani".
"Kyllähän, lapsonen", tuumi mukautuva vaimo; "kukaan ei voi paremmin kuin minä leikkiä vanhaa hauskaa kisaa: 'millainen on minun ajatukseni?' Sanonpa tuon pääkkösesi hautovan uutta hiuslaitetta, jalan verran korkeampaa kuin porvarinaisemme käyttävät – taikka on iskeytynyt mieleesi huviretki Islingtoniin tai Wareen, ja isäsi on pahalla päällä eikä suostu – taikka – "
"Taikka sinä olet vanha houkkio, emäntä Suddlechop", tokaisi Margaret kärtyisesti, "kun sekaannut väkisinkin asioihin, joista et mitään tiedä."
"Houkkio kuinka paljon hyvänsä, mistress", sanoi emäntä Ursula vuorostaan loukkaantuneena, "mutten kovinkaan monta vuotta vanhempi kuin sinä itse, mistress".
"Kas, me olemme vihoissa, niinkö?" ivasi kaunotar. "Ja kuulehan, matami Ursula, mistä johdut sinä, joka et ole kovinkaan monta vuotta vanhempi minua, puhumaan noin joutavia minulle, joka olen niin monta vuotta nuorempi ja silti liian järkevä, välittääkseni hiuslaitteista ja Islingtonista?"
"No, no, nuori mistress", virkkoi viisas neuvonantaja nousten, "huomaanpa olevani hyödytön täällä; ja minusta tuntuu kuin voisit sinä jättää ihmiset rauhaan puolenyön aikana heidän neuvojensa pyytämisestä, koska tiedät omat asiasi niin paljoa paremmin kuin muut".
"Kas, nyt sinä olet suutuksissasi, emäntä", sanoi Margaret pidättäen häntä. "Se siitä tulee, kun lähdet ulos yön selkään illallistasi syömättä – en ole milloinkaan kuullut sinun virkkavan äreätä sanaa saatuasi pikku suupalasi. Tänne, Janet, lautanen ja suolaa emäntä Ursulalle! Ja mitä on sinulla siinä kulhossa, emäntä? Likaista olutheraa, totta tosiaan. Heittäköön Janet sen ulos ikkunasta tai pitäköön isäni aamujuomaksi; ja hänen pitää tuoda sinulle se sektikannu, joka pantiin isän varalle – ei se hyvä mies mitään eroa huomaa, sillä olut huuhtoo alas hänen tomuiset laskelmansa ihan yhtä hyvin kuin kanarinviini."
"Samaa mieltä olen totisesti minäkin, kultuseni", myönsi emäntä Ursula, jonka tilapäinen pahastus heti hävisi näiden hyvien kestitysvarustuksien tieltä; ja asettuen siis isoon lepotuoliin kolmijalkaisen pöydän ääreen hän alkoi hyvällä ruokahalulla tehdä loppua maukkaasta pikku ruokalajista, jonka oli itselleen valmistanut. Kuitenkaan ei hän laiminlyönyt säädyllisyyden vaatimuksia, vaan kehoitteli mistress Margaretia hartaasti, joskin turhaan, ottamaan osaa herkutteluun. Neitonen hylkäsi tarjouksen.
"Juo edes lasillinen sektiä kanssani", kärtti emäntä Ursula. "Olen kuullut isoäitini kertovan, että ennen evankelisen liikkeen tuloa vanhat katolilaiset rippi-isät ja heidän katumuksentekijänsä aina tyhjensivät yhdessä sektimaljan tunnustuksen edellä – ja sinä olet minun rippilapseni."
"En maista mesiviiniä, siitä olen varma", vakuutti Margaret; "ja sanoin jo, että jollet sinä kykene keksimään, mikä minua vaivaa, en ikinä saa sitä kerrotuksi sinulle".
Niin sanoen hän taaskin käännähti pois emäntä Ursulasta ja vaipui mietiskelevään asentoonsa, käsi kyynäspäätä tukemassa ja selkä tai ainakin toinen hartia uskottuunsa päin.
"Ei, nyt minun pitääkin käyttää taitoani täydellä todella", tuumi Ursula-emäntä. "Sinun täytyy antaa minulle tämä soma kätönen, ja minä kerron sinulle kädestäkatsonnalla yhtä hyvin kuin mikään mustalainen, millä jalalla sinä onnut."
"Niinkuin minä ollenkaan ontuisin", sanoi Margaret hieman halveksivasti, mutta luovuttaen vasemman kätensä Ursulalle, samalla kun pysyi yhä kääntyneenä poispäin.
"Näen täällä oivia piirtoja", haastoi Ursula, "eivätkä ole vaikeasti luettaviakaan – hupia ja rikkautta ja iloisia öitä ja myöhäisiä aamuja kaunottarelleni, ja ajopelit sellaiset, että ne tutisuttavat Whitehallia. Kas, satutinko sinuun siinä? – ja hymyiletkö nyt, käpyseni? – sillä miksei hänestä ylenisi pormestari, joka lähtee hoviin kullatuissa kaleeseissaan kuten toiset ovat tehneet häntä ennen?"
"Pormestariksi? pyh!" tuhahti Margaret.
"Ja minkätähden vähäksyt Lontoon pormestaria, simasuuni? Tai kenties pidätkin joutavana ennustustani; mutta jokaisen elämänpiirrossa on risti niinkuin sinunkin, kultaseni. Ja mitä vaikka näenkin oppipojan latuskalakin tässä sievässä kämmenessä, kun sen alta säihkyy musta silmä, jolla ei ole vertaistaan Ulko-Farringdonin kaupunginpiirissä?"
"Ketä tarkoitat, emäntä?" kysyi Margaret kylmäkiskoisesti.
"Ketäs muuta", selitti emäntä Ursula, "kuin oppipoikien prinssiä ja hyvän seuran kuningasta Jenkin Vincentiä?"
"Mitä ihmettä, vaimo – Jenkin Vincentiä? – moukkaa – verstaskeikaria!" huudahti vihastunut neitonen.
"Vai siltä kulmalta nyt käykin tuuli, kaunoiseni!" hölmistyi emäntä. "Kas vain, se on hiukan kääntynyt sitte kun viimeksi puhelimme yhdessä, sillä silloin olisin vannonut sen puhaltavan myötäisempänä Jin Vin-paralle; ja poika-poloinenkin on ihan hullaantunut sinuun ja näkisi mieluummin sinun silmäsi kuin auringon ensimäisen vilahduksen toukokuun suurena juhlapäivänä."
"Kunpahan siis olisi silmilläni auringon voima huikaista hänet", toivotti Margaret, "opettaakseni palkkapojan oivaltamaan paikkansa".
"Niin", yritti emäntä Ursula, "sanovathan toiset, että Frank Tunstall on yhtä reima nuorukainen kuin Jin Vin, ja hänhän on jonkun ritarin pikkuserkku ja hyvää syntyperää; ja siispä kenties mielitkin päin pohjoista!"
"Kukaties", vastasi Margaret, "mutten isäni oppipojan kanssa – kiitos vain, emäntä Ursula".
"Ei, sitten arvailkoon paholainen sinun ajatuksiasi", tuskastui emäntä Ursula. "Sellaista on yrittää kengittää tammavarsaa, joka ehtimän takaa teutaroi ja muuttelee jalalta toiselle!"
"Kuulehan siis", alotti Margaret, "ja ota huomioosi, mitä sanon.
Tänään olin päivällisillä kaupungilla – "
"Voin sanoa missä", tokaisi hänen neuvonantajansa. "Kummi-isäsi, rikkaan kultasepän luona. Niin, näethän tietäväni jotakin – jopa voisin sanoa sinulle, jos tahtoisin, kenen kanssakin?"
"Niinkö!" äännähti Margaret hyvin ihmeissään, äkkiä kääntyen puhujaan ja punastuen hiusmartoa myöten.
"Vanhan Sir Mungo Malagrowtherin kanssa", kertoi ennusteleva emäntä.
"Hänet siistittiin Benjaminini liikkeessä matkallaan kaupunkiin."
"Pyh! mokomakin pelottava homeinen luuranko!" nolostui neitonen.
"Aivan oikein sanot, rakkahin", vahvisti uskottu. "On häpeä hänen liikkua ulkona Pyhän Pancrasin ruumishuoneesta, sillä mitään muuta soveliasta paikkaa en tiedä sille vanhalle ilkkujan törkimykselle. Hän sanoi miehelleni – "
"Jotakin mikä ei vähääkään kuulu tähän, arvaan", keskeytti Margaret. "Minun täytyy siis puhua. Meidän seurassamme oli päivällisellä muuan aatelismies – "
"Aatelismies! tyttö on järjiltään!" ällistyi emäntä Ursula.
"Seurassamme oli, sanon", pitkitti Margaret keskeytyksestä välittämättä, "muuan aatelismies – skotlantilainen ylimys".
"No, Pyhä Neitsyt häntä kaitkoon!" päivitteli uskottu; "hän on ihan mieletön! Onko kukaan koskaan kuullut kellosepän tyttären rakastuvan aatelismieheen – ja päällepäätteeksi skotlantilaiseen ylimykseen, jotka ovat kaikki ylpeitä kuin Lucifer ja köyhiä kuin Job? Skotlantilainen ylimys, hän sanoo? Yhtä mielelläni kuulisin sinun puhuvan juutalaisesta kamasaksasta. Tahtoisinpa saada sinut ajattelemaan, kuinka tämä on päättyäkseen, kaunoiseni, ennen kuin hyppäät pimeään."
"Se ei kuulu sinuun, Ursula – haluan apuasi", sanoi mistress Margaret, "enkä neuvoasi, ja sinä tiedät, että