Waverley. Вальтер СкоттЧитать онлайн книгу.
oi, mihin joudummekaan!" – Rose rukka lannistui kokonaan ja puhkesi kyyneliin.
Samassa astui sisään parooni ja nuhteli häntä karskimmin sanoin kuin Waverley vielä milloinkaan oli kuullut hänen käyttävän kenellekään. "Eikö ole häpeä", sanoi hän, "että hän esiintyy minkään herrasmiehen edessä moisessa valossa, ikäänkuin kyynelehtien muutaman sarvipään ja lypsynaudan tähden, cheshireläisen vuokraajantyttären tapaan! – Kapteeni Waverley, minun täytyy pyytää teitä tulkitsemaan parhain päin hänen surunsa, joka saattaa, tahi jonka pitäisi, johtua yksinomaan isänsä maatilan näkemisestä alttiina vorojen ja maankulkurien rosvouksille ja hävityksille, meillä olematta lupaa pitää kymmentäkään muskettia puolustukseksemme tahi omaisuutemme takaisin hankkimiseksi." Rättäri Macwheeble saapui heti jälkeenpäin, ja todisti oikeaksi, mitä parooni oli lausunut aseista, ilmottaen surunvoittoisella äänellä isännälleen, että vaikka väestö kyllä tottelisi hänen armonsa määräyksiä, niin ei kuitenkaan ollut mitään toiveita rosvojoukon tavottamisesta, kun ainoastaan hänen armonsa kamaripalvelijoilla oli miekat ja pistoolit, ja rosvoja oli kaksitoista ylämaalaista, maansa tapaan täysissä aseissa. – Tämän murheellisen julistuksen annettuaan hän astui äänettömän alakuloisuuden asentoon, pudistellen päätään hitaasti kuin heilumasta herkeävä kellonlerkku, ja jäi sitte liikkumattomana seisomaan, ruumis tavallista terävämmäksi kulmaksi taipuneena ja takaosa sitä enemmän ulkonevana.
Parooni sill'aikaa asteli edes takaisin lattialla, äänettömässä kiukussa, ja kiinnitti vihdoin katseensa vanhaan muotokuvaan, joka esitti haarniskoitua ritaria; tämän kasvonpiirteet esiintyivät jylhinä tuuhean tukan lomasta, joka valui hartioille asti, parran ulottuessa rintapanssariin. – "Tuo mies, kapteeni Waverley, minun isoisäni", hän virkkoi, "hajotti ja löi pakosalle kahdensadan omalta alueeltaan keräämänsä ratsumiehen kanssa enemmän kuin viisisataa noita ylämaan roistoja, jotka ovat ikuisesti olleet lapis offensionis et petra scandali, loukkauskivenä alamaan asujamille – hän löi heidät pakosalle, sanon, kun he julkesivat tulla ahdistamaan näitä tienoita kansalaissotien aikana armon vuonna 1642. Ja nyt minä, sir, minä, hänen pojanpoikansa, saan kärsiä epäkelpojen häväistykset!"
Syntyi kamala äänettömyys, jonka jälkeen koko seurue, niinkuin on tavallista pulmallisissa olosuhteissa, alkoi antaa jos jonkinmoisia neuvoja. Alexander ab Alexandro esitti lähetettäväksi jonkun välimiehen cateranien luokse, jotka hänen luullakseen kernaasti suostuisivat luovuttamaan saaliinsa taalarista mieheen. Rättäri oli sitä mieltä, että tämä kaupan hieronta olisi siveellisesti hyljättävää varkaiden suojelemista tahi lurjuksien keralla liittoutumista; ja hän suositti lähetettäväksi jonkun näppärän miehen tuonne vuoriston onkaloihin tekemään karjasta omaan nimeensä niin hyvät kaupat kuin suinkin, jotta loordi ei joutuisi mainituksi koko jutussa. Edward ehdotti toimitettavaksi lähimmästä linnotuskaupungista joukon sotamiehiä ja vangitsemiskäskyn; ja Rose yritti, minkä uskalsikaan, vihjata apukeinona maksamattomien suojelusverojen suoritusta Fergus Mac-Ivor Vich Ian Vohrille, joka helposti hankkisi karjan takaisin, kuten oli hyvin tiettyä, kunhan hänet vain taivutettaisiin sovintoon.
Mikään näistä ehdotuksista ei saavuttanut paroonin hyväksymistä. Suoranaisen tahi välillisenkään sopimuksen tekoa hän piti ehdottomasti häpeällisenä; Waverleyn neuvo vain osotti, että hän ei käsittänyt maan oloja ja puoluesuhteita; ja sille kannalle kuin asiat olivat joutuneet Fergus Mac-Ivor Vich Ian Vohriin nähden, parooni ei ollut tekevä myönnytyksiä hänelle, vaikkapa, vakuutti hän, "senkautta tulisi takaisin in integrum jok'ainoa hieho ja mullikka minkä päällikkö, hänen esi-isänsä ja koko klan'insa ovat varastaneet Malcolm Canmoren päivistä asti."
Hän toden teolla yhä puolsi avointa taistelua, ja esitti toimitettavaksi pikalähetit Balmawhapplen, Killancureitin, Tulliellumin ja muiden lairdien luo, jotka olivat samanlaisten rosvoilujen vaarassa, kehottamaan heitä yhteiseen takaa-ajoon; "ja sitte, sir, nämä nebulones nequissimi, niinkuin niitä Leslaeus nimittää, saavat saman kohtalon kuin edeltäjänsä Cacus:
"elisos oculos, et siccum sanguine guttur."
Rättäriä eivät ollenkaan miellyttäneet nämä sotaiset aikeet. Hän veti taskustaan suunnattoman suuren kellonsa, joka väriltään ja miltei ko'oltaankin oli kuin korpinauris, ja huomautti, että oltiin jo ohi puolenpäivän. Cateranit oli nähty heti auringonnousun jälkeen Ballybroughin solassa; ennenkuin liittoutuneet voimat olisivat ko'olla, olisivat nuo saaliinensa jo kaukana kaiken takaa-ajon tavattavista, tuon poluttoman erämaan suojassa, niissä ei olisi hyvä seurata heitä, eikä tosiaan mahdollinenkaan.
Tätä huomautusta vastaan ei käynyt kiistäminen. Neuvosto hajaantui siis mihinkään tulokseen pääsemättä, ja niin on sattunut monelle tärkeämmällekin neuvostolle; päätettiinhän vain, että rättäri lähettäisi paroonin talouden käytettäväksi omat kolme lehmäänsä, ja panisi olutta sen sijaan omiksi tarpeikseen.
Paroonin poistuttua antamaan joitakuita tarpeellisia määräyksiä, Waverley käytti tilaisuutta kysäistäkseen, mikä oikeastaan olikaan miehiään tuo Fergus, jolla oli niin mahdoton nimi.
"Hän on erään mahtavan ylämaan klan'in haaran päämies, jota pidetään suuressa arvossa sekä oman voimansa että sen suuren vaikutuksen vuoksi, mikä hänellä on heimolaisiinsa, ystäviinsä ja liittolaisiinsa. En oikein osaa selittää, missä väleissä hän on rosvojen kanssa; mutta rohkeimmatkaan heistä eivät konsanaan varasta keneltäkään, joka vaan maksaa suojelusveroa Vich Ian Vohrille."
"Ja oleskeleeko tuo ylämaan urho tavallisissakin seurapiireissä, kuin ainakin herrasmies?"
"Kaikin puolin", vastasi Rose. "Alkoihan isäni ja hänen välinen jupakka kreivikunnan kokouksessa, jossa hän tahtoi saada arvoluokkansa tunnustetuksi korkeammaksi kuin kaiken saapuvilla olevan alamaan aatelin, vaan sitä ei isäni kärsinyt. Ja silloin hän härnäsi isääni sillä väitteellä, että tämä oli hänen lippunsa alainen ja maksoi hänelle veroa; ja isäni joutui hurjaan vimmaan, sillä rättäri Macwheeble, joka järjestelee sellaiset asiat omin päin, oli saanut salatuksi häneltä koko suojelusveron. Ja he olisivat taistelleet; mutta Fergus Mac-Ivor sanoi hyvin kohteliaasti, ett'ei hän milloinkaan nostaisi kättään niin kunnioitettua harmaapäätä vanhusta vastaan kuin isäni oli. Oi kuinka soisinkaan heidän pysyneen ystävinä!"
"Hyvä kapteeni Waverley", pitkitti hän, "koettakaa tekin vaikuttaa isääni, jotta hän taipuisi sovintoon. Olen varma siitä, että tämä on vain alkua vaikeuksillemme, sillä Tully-Veolan ei ole ollut turvallinen tahi rauhallinen asuinpaikka koskaan silloin kun olemme olleet riidassa ylämaalaisten kanssa. Ollessani kymmenvuotiaana tyttönä tapahtui täällä lähellä kahakka kahdenkymmenen ylämaalaisen ja isäni sekä hänen palvelijainsa välillä. Kolme ylämaalaista sai surmansa ja heidät kannettiin levätteihinsä käärittyinä suuren salin kivilattialle; ja seuraavana aamuna tulivat heidän vaimonsa ja tyttärensä käsiään väännellen, itkuvirsiä laulaen ja kirahdellen noutamaan pois ruumiit, joiden saattueessa säkkipillin puhaltajat kulkivat etumaisina. En voinut nukkua kuuteen viikkoon tuon tuostakin kavahtamatta noiden kauheiden huutojen sointuun, ollen näkevinäni ruumiit jäykkinä ja verisiin tartaneihinsa verhottuina. Mutta sittemmin saapui Stirlingin linnotuksesta osasto sotaväkeä, esivallan valtakirja mukanaan, ja otti pois kaikki aseemme; ja miten saatamme nyt suojella itseämme, jos heitä ryntää tänne jonkinkaan suuruinen joukko?"
Waverley ei voinut olla hätkähtämättä kertomusta, jolla oli niin paljon yhtäläisyyttä hänen omien romanttisten haaveilujensa kanssa. Tässä oli tuskin seitsemäntoista vuoden ikäinen tyttönen, herttaisin sukupuoltaan sekä luonteeltaan että ulkomuodoltaan, ja hän oli ollut omin silmin näkemässä sellaisen kohtauksen, joita Edward oli mielikuvituksessaan loihtinut esille ikäänkuin ainoastaan ammoisiin aikoihin kuuluvina, ja puhui siitä tyynesti, kuin helpostikin jälleen uudistuvasta tapauksesta.
Parooni palasi päivällisen aikaan, ja oli suuressa määrin saanut takaisin tyyneytensä ja ripeän mielialansa. Hän kertoili omasta kokemuksestaan monta kaskua ylämaasta ja sen asukkaista, saaden Edwardin tuntemaan yhä suurempaa mielenkiintoa tuota nähtävästi monessa suhteessa varsin merkillistä rotua kohtaan. Heidän näin haastellessaan avautui ovi